Syysräjähdys

Asioista, joita on vaikea ilmaista kuvallisesti

Etenkään, jos kamerasta puuttuu filmi.

Lähes kaksi kuukautta sitten kävelin kotikaupungissani ottaen valokuvia aurinkoisesta illasta ja kauniista rakennuksista, tutkien valoja ja värejä, dokumentoiden maisemia jotka tulevat muuttumaan. Rakennukset, joista pidän, ovat monen mielestä rumia ja tarpeellisia purkaa. Lisäksi yksi niistä muutetaan liiketilaksi, sen sijaan että se säilyisi paikkana, jossa pidetään taidenäyttelyitä ja muita taidetapahtumia. Olen nähnyt kaiken aiemmin. Lähes kaikki paikat, joista kävelin, olivat tuttuja, paikkoja joista olen kävellyt ainakin 10-15 vuoden aikana lukemattomia kertoja.

Sinä päivänä minusta tuntui fyysisesti erilaiselta kuin monesti, jotenkin vapaalta. Valokuvien sijaan jäljelle jäi ajatuksia, joista jokainen on vain pieni tienhaara ja alku monille muille pohdinnoille. Mietin, mitä näkemäni rakennukset olivat. Kävin sisäpihoilla ja umpikujien päissä, paikoissa, joista en ollut katsonut, perspektiiveissä, jotka eivät olleet tallentuneina mieleeni. Pysähdyin valokuvaamaan kerrostalojen keskelle.
Missä on paikkoja, joihin voi pysähtyä? Yksinkertaisesti jäädä olemaan, ilman, että kukaan häiriintyy. Jo vuosia sitten huomasimme joidenkin ystävien kanssa, että ihmiset kummastelevat ja jopa ahdistuvat tai käyvät aggressiivisiksi, jos viettää aikaa paikassa, josta yleensä mennään nopeasti ohi kuten kadunkulmassa, risteyksessä, kaupan lattialla - ja kotona pöydän alla, vaikka olisi tuolejakin.
Mutta missä ihmiset ovat, kun kaupunki tyhjenee ja autioituu lavasteiden näköiseksi, ikään kuin siellä ei koskaan olisi ollutkaan ketään? Mistä tulevat ihmiset, jotka näyttävät tyhjiltä? Miksi niin monet näyttävät siltä, kuin heidän olisi sulauduttava, vaikkeivät tahdo? Samat henkilöt istuvat muutaman vuoden jälkeen terassilla teini-iän ohittaneina täysin sopeutuneena ja elämän "realiteetit" hyväksyneinä. Muistelin, etten ole koskaan istunut terassilla, mutta olen kyllä.

Mitä ovat kaikki nuo merkit seinässä - irti revittyjä osia, kuluneita osia, vielä rakenteilla olevien rakennusten osia, mitä ihmettä, täällä on tällainenkin talo
Mitä asioita tekee yksin ja mitä yhdessä?
Missä ovat uteliaat, en usko olevani ainoa, piileskelemmekö jokainen?
Valokuvasin, teen sitä mieluiten yksin.
Sitä tehdessä huomaan, mitä valokuvaaja saattaa kokea ja hakea
En ole koskaan kokenut, että valokuva tallentaisi todellisuuden
Olen halunnut peittää kuvat kunnes ne ovat valmiita, olen halunnut peittää itseni kunnes olen valmis, mutta nykyään olen valmis olemaan ilman että olen valmis

Psykedeelistä matkapiirtelyä

Ensimmäiset kolme aukeamaa piirsin viikko sitten junassa matkalla Pohjois-Karjalaan. Viimeinen on helmikuun alkupuolelta, piirtelin Lontoon Stanstedissä odotellessani nälkäisenä ja väsyneenä lentoani.

Ennen etsimistä, ennen varmuutta perille löytämisestä

katsomme peiliin.

sinä vasemmalla puolellani
näyt peilissä
minun puolellani peiliin katsova
ei näy
kerrot ystävästäsi
sanon etten yllättynyt hiuksistasi



kultasiskoni, seurataan juoksevia tarhaan
lumessa tavaroita
mihin niitä käytetään
vastuussa silti
kerään toppapuvun sisään


runotorstain haasteena uni

Poimuin, kirjailuin, kuvioin - raajat tarpeettomia

Tässä satuprinsessoja tönköissä asuissa, joiden tyyppisiä olisi ihana löytää jostain.
piirrossivu 30.7.07

En näe painajaisia öisin.

Muuntuvilla kartoilla

te jotka kuljette vesireittejä, nukkukaa hyvin
herätkää iloisina

Asiat kadottaa kun niitä kutsuu muiden antamilla nimillä

Kävin mielessäni läpi heidät, joiden kuvat muodostuvat katsoessani tähtitaivaalle. Joiden tiedän haluavan kysyä ja vastata, ja luoda nahkansa. Kasvattaa turkin jopa. Tulla esiin kotelosta. Ei yllätyksiä.

Muita asioita olen kokenut yllättävinä
Hetkellisesti
Nyt kun sormeni lipuvat hipaisten yli maissintähkän
Ihoni tietää kaiken olleen samoin


Pian voinen päivittää useammin, kun käytössäni on taas skanneri ja mahdollisuus ottaa laadukkaampia valokuvia.
Yllä oleva kuva on yhdistelmä alkuviikon piirroksia ja yllätystä yrittäessäni saada selville erään uuden tulostimen toimintatapaa.

Pimeässä heräävät kirjapinot

Vaikka ottaisin tai tekisin kuvan näkemästäni, en usko, että siinä näkyisi sama. Olen hämärässä, näen tummuneen maiseman. Järven toisella puolella mustien saarten yllä oranssin, ylempänä vaaleankeltaisen, taivaanrannan läpi kulkee sininen pilvi, vaakasuora köysi, joka on alkanut purkautua. Tämän yllä tumma harmaansininen vanu on muutettuaan muotoaan ja liikkuessaan muodostanut karhun käpälän ja kynsistä lähtevät raapimisjäljet. Veden voi kuvitella liikkuvan, mutta se näyttää varjoisalta jäältä ja suurelta hopeiselta haltianiityltä.

moi mä oon...

...monia mielessäni liikkuvia asioita.

toinen piirros keväältä (mutta lähes aina sopiva kuvittamaan minua)

Ilo

Start by admitting
From cradle to tomb
Isn't that long a stay.
Life is a Cabaret, old chum,
Only a Cabaret, old chum,
And I love a Cabaret!

(elokuvan Cabaret nimikappaleesta)
piirros keväältä

Rajapinnan kosketus

käpertyneenä väreihin
heräsin vaitonaisuuteen


Koin, että kuva piti tehdä huolimatta teknisistä ongelmista ja siitä, etten pidä lopputuloksesta.

Alla oleva kuva taas on yksityiskohta kuvasta, jossa ensin näin poispäin kävelevän tytön. Rajaamalla huomasin siitä erkanevan nuoren huiviin tai kaapuun verhoutuneen tytön, joka kantaa soihtua.

Vierailulla elämässäni - unohtamisesta, muistamisesta, ajoituksesta

Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ylläolevassa kuvassa lukee. Tiedän, että teksti on peilikirjoituksena, mutta sillä ei ole väliä, sillä en osaa kyrillisiä aakkosia enkä ymmärrä venäjää. Käytän hyväksi tietämättömyyttäni, samoin kuin tuntemattomien kuvantekijöiden kuvia (puput ovat venäjänkielisestä satukirjasta, valokuvat Louise Brooksista Googlen kuvahaun avulla haettuja ja kamera taitaa olla Dziga Vertovin "Mies ja elokuvakamera"- julisteesta).
Viihdytän itseäni, ja luon muistiinpanomaisen kokonaisuuden, joka on samalla tiivistelmä itselleni merkityksellisiä kokemuksia ja kiinnostuksenkohteita, ja käsittämätön, sisältäen myös asioita, joita en tarkoittanut. Näin ollen se on samantyyppinen kuin muutkin tekemäni kuvat, mutta myös käytöksessäni, olemuksessani, tekemisissäni on aina paljon sellaistakin, joka ei ole minun valitsemaani eikä ehkä edes minun havaittavissani. Vaikutelma ja viesti, jonka annan, ja muiden vastaavat, ovat äärettömän kiinnostavia, mutta myös vaikeita käsitellä, sillä aina kuitenkin on muita vaihtoehtoja, mielipiteitä, tulkintoja, poikkeuksia. Tällaisista puhumme usein ystävieni kanssa, ja siitä oli vähän aikaa sitten kiinnostavaa ajatustenvaihtoa Eufemian blogissa.

Kuka tietää, opiskelenko koskaan venäjää, mutta olen tekemisissä muiden vieraiden kielten kanssa, jotka ympäröivät visuaalisina merkkeinä, kuultavina ja tuntuvina ääninä, sosiaalisine maailmoineen (en kuitenkaan tarkoita mitään eristettyjä kuplia). Monet muutkin asiat, joita teen, ovat verrattavissa kieleen. Eri kielissä minulla on eri sanavarastot ja eri tavat puhua, toisinaan yhdessä osaa sanoa asiat täsmällisemmin, ymmärrettävämmin, kauniimmin kuin toisessa.

Toisinaan asiat unohtuvat, jäävät toiseen kieleen tai toiseen paikkaan. En tiedä, kokevatko muut näin, tai miten he käsittävät ja sanallistavat itsensä. Samalla, kun on yksilö, monet asiat tulevat esiin vain joidenkin ihmisten kanssa, joissain paikoissa, tehdessä jotain tiettyä (minulla erityisesti esimerkiksi piirtäessä, lukiessa, maalatessa), tietyn tuoksuisessa paikassa, tiettynä lyhyenä hetkenä. Ajatus siitä, etten olisi "kokonainen" ilman muita, ei miellytä. On kuitenkin todennäköistä, että aina tulee olemaan läheisiä ihmissuhteita, joissa kommunikoimme meille luontevilla tavoilla, ja asioista, jotka kiinnostavat molempia, ja kun yksi suurimmista kiinnostuksenkohteistani ovat yksilöt ja henkilökohtaiset suhteet (sekä millaisia ihmiset ovat, mikä ja miten muuttuu ja mikä pysyy, mihin he suuntautuvat) luultavasti tulen aina olemaan "linkittynyt" moneen suuntaan.
En ole sitä mieltä, että ihmisessä olisi jokin ydin, mutta koen olevani samalla tietämätön ja täynnä kaikkea, jota voisin lähteä toteuttamaan ja seuraamaan. Ehkä itseään voi kehittää pitämään itseä kiinnostavat asiat helposti lähestyttävinä, mutta kun niitä on paljon, on aina tehtävä valintoja. Koen itseni kohtaamispaikaksi, ja olisin valmis monistautumaan heti, koska en millään ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisin tehdä. Lisäksi en osaa kuvitella eläväni samassa paikassa kovin pitkään, joten todennäköisesti asiat tulevat liittymään eri paikkoihin. Olen kyllä löytänyt asioita, joita tulen todennäköisesti tekemään paikassa kuin paikassa. Ja ainahan voin dokumentoida kuvallisesti, joskin voisin puhua pitkäänkin dokumentaation ongelmista, mutta jotta pääsen nukkumaan, en aloita.

Sen sijaan haluan vielä mainita kaksi tämän päivän päällimmäistä ajatusta ja kokemusta.
1. Vähitellen, erilaisten ajatusten kasauduttua, olen löytänyt kaipuun perinteiseen taiteen opiskeluun. Olen tiennyt haluavani tietää ja oppia, mutta ennen kuin olen oikeassa mielentilassa, en yleensä tee juuri mitään asioiden eteen. Ja nyt minulla on monistautumisen ongelma - on muita asioita, joita on tehtävä, enkä voi aina tehdä juuri sitä, mihin milläkin hetkellä osaisin syventyä parhaiten. Olen piirtänyt ja maalannut lapsesta saakka, mutten kouluaikoina ollut kiinnostunut tekniikoiden opettelusta enkä etenkään elävän mallin piirustuksesta, taidehistoriasta, mistään teoreettisesta. Viime vuosien aikana olen kiinnostunut yhä enemmän, ensin selkeämmin visuaalisen maailman, ympäristöjemme kokemisesta, ihmisten eleiden havainnoinnista, erotiikasta, ylipäänsä sosiaalisesta aistimaailmasta, elokuvista, etnografisista filmeistä, antropologisista valokuvien käytöstä. En enää halua piirrellä ainoastaan huvikseni ja päämäärättömästi, haluan luoda muutakin, ja taitoni eivät riitä edes omien suunnitelmieni toteuttamiseen. Haluan myös jatkaa näkemisen ja havaitsemisen tarkkailua ja pohdintaa, "oppia näkemään", kuten jotkut sanovat, vaikka ainakaan tässä vaiheessa en tiedä, voiko tuon tavoitteen jossain vaiheessa väittää saavuttaneensa. Muutama kuukausi sitten koin heräämisen valokuvauksen suhteen, mutta nyt minulle valokuvausta luontevamman maalauksen suhteen. Vaikuttavimmat teokset näyttelyissä viime kuukausien aikana ovat tosin olleet valokuvia.

2. Koen oloni vieraaksi kotikaupungissani. Tämä ei ole arvostelua tai valitusta, vaan havainto. Kuljen ympäriinsä ihmetellen.

Kermavaahto

on yleensä liian makeaa


toisin kuin karkit ja piparit.

Hattunainen

Eilen ennen transformaatiota hattunaiseksi kävelemään aurinkoiseen mutta tuuliseen keskustaan, missä jouduin pitämään olkihatusta jatkuvasti kiinni, join kahvia puoliltapäivin lukien Alexander Paischeffin sadun "Villaleninki, sauva ja ruusu".

Posti ja sadut

Postitin vihdoin kirjeen prinsessalle ja herneelle. Ostin muita kortteja tai kirjeitä varten postimerkkejä, joissa on empivä pääsiäispupu. Pupu vaikutti alistuneelta, kunnes huomasin sen olevan herkkä keijupupu, joka ei ollut aikonut viedä kirjeitä vaan pääsiäismunia. Tai sitten se vain pohti Fear and loathing- vaikutteista tapettiaan.

Maa

josta kasvan
jossa elän

Nakuilua

Jatkan tänään toisella vanhalla kuvalla (13.7.07). Viime viikkoina, kuukausina ja ehkä vuosina olen enimmäkseen piirtänyt näiden tyyppisiä ornamentoituja eläinihmismäisiä otuksia runsain kukkamäärin.

Tarpeetontakin kömpelyyttä on toki välillä, mutta tällaisen piirrostyylin koen kuitenkin hallitsevani. Sen sijaan monia muita tekniikoita haluaisin kehittää.


Auringonpaistetta tänään, vihdoin.

Seitsemäntenä päivänä seitsemättä kuuta vuonna kaksituhattaseitsemän

Yllä on sivu niinsanotusta luonnoskirjastani. Jokin muu nimitys olisi parempi, sillä en juuri piirrä mitään tulevaa teosta varten vaan siksi, että nautin piirtämisestä.