janojänöjäjänöjanoja: heinäkuuta 2007

Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ylläolevassa kuvassa lukee. Tiedän, että teksti on peilikirjoituksena, mutta sillä ei ole väliä, sillä en osaa kyrillisiä aakkosia enkä ymmärrä venäjää. Käytän hyväksi tietämättömyyttäni, samoin kuin tuntemattomien kuvantekijöiden kuvia (puput ovat venäjänkielisestä satukirjasta, valokuvat Louise Brooksista Googlen kuvahaun avulla haettuja ja kamera taitaa olla Dziga Vertovin "Mies ja elokuvakamera"- julisteesta).
Viihdytän itseäni, ja luon muistiinpanomaisen kokonaisuuden, joka on samalla tiivistelmä itselleni merkityksellisiä kokemuksia ja kiinnostuksenkohteita, ja käsittämätön, sisältäen myös asioita, joita en tarkoittanut. Näin ollen se on samantyyppinen kuin muutkin tekemäni kuvat, mutta myös käytöksessäni, olemuksessani, tekemisissäni on aina paljon sellaistakin, joka ei ole minun valitsemaani eikä ehkä edes minun havaittavissani. Vaikutelma ja viesti, jonka annan, ja muiden vastaavat, ovat äärettömän kiinnostavia, mutta myös vaikeita käsitellä, sillä aina kuitenkin on muita vaihtoehtoja, mielipiteitä, tulkintoja, poikkeuksia. Tällaisista puhumme usein ystävieni kanssa, ja siitä oli vähän aikaa sitten kiinnostavaa ajatustenvaihtoa Eufemian blogissa.

Kuka tietää, opiskelenko koskaan venäjää, mutta olen tekemisissä muiden vieraiden kielten kanssa, jotka ympäröivät visuaalisina merkkeinä, kuultavina ja tuntuvina ääninä, sosiaalisine maailmoineen (en kuitenkaan tarkoita mitään eristettyjä kuplia). Monet muutkin asiat, joita teen, ovat verrattavissa kieleen. Eri kielissä minulla on eri sanavarastot ja eri tavat puhua, toisinaan yhdessä osaa sanoa asiat täsmällisemmin, ymmärrettävämmin, kauniimmin kuin toisessa.

Toisinaan asiat unohtuvat, jäävät toiseen kieleen tai toiseen paikkaan. En tiedä, kokevatko muut näin, tai miten he käsittävät ja sanallistavat itsensä. Samalla, kun on yksilö, monet asiat tulevat esiin vain joidenkin ihmisten kanssa, joissain paikoissa, tehdessä jotain tiettyä (minulla erityisesti esimerkiksi piirtäessä, lukiessa, maalatessa), tietyn tuoksuisessa paikassa, tiettynä lyhyenä hetkenä. Ajatus siitä, etten olisi "kokonainen" ilman muita, ei miellytä. On kuitenkin todennäköistä, että aina tulee olemaan läheisiä ihmissuhteita, joissa kommunikoimme meille luontevilla tavoilla, ja asioista, jotka kiinnostavat molempia, ja kun yksi suurimmista kiinnostuksenkohteistani ovat yksilöt ja henkilökohtaiset suhteet (sekä millaisia ihmiset ovat, mikä ja miten muuttuu ja mikä pysyy, mihin he suuntautuvat) luultavasti tulen aina olemaan "linkittynyt" moneen suuntaan.
En ole sitä mieltä, että ihmisessä olisi jokin ydin, mutta koen olevani samalla tietämätön ja täynnä kaikkea, jota voisin lähteä toteuttamaan ja seuraamaan. Ehkä itseään voi kehittää pitämään itseä kiinnostavat asiat helposti lähestyttävinä, mutta kun niitä on paljon, on aina tehtävä valintoja. Koen itseni kohtaamispaikaksi, ja olisin valmis monistautumaan heti, koska en millään ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisin tehdä. Lisäksi en osaa kuvitella eläväni samassa paikassa kovin pitkään, joten todennäköisesti asiat tulevat liittymään eri paikkoihin. Olen kyllä löytänyt asioita, joita tulen todennäköisesti tekemään paikassa kuin paikassa. Ja ainahan voin dokumentoida kuvallisesti, joskin voisin puhua pitkäänkin dokumentaation ongelmista, mutta jotta pääsen nukkumaan, en aloita.

Sen sijaan haluan vielä mainita kaksi tämän päivän päällimmäistä ajatusta ja kokemusta.
1. Vähitellen, erilaisten ajatusten kasauduttua, olen löytänyt kaipuun perinteiseen taiteen opiskeluun. Olen tiennyt haluavani tietää ja oppia, mutta ennen kuin olen oikeassa mielentilassa, en yleensä tee juuri mitään asioiden eteen. Ja nyt minulla on monistautumisen ongelma - on muita asioita, joita on tehtävä, enkä voi aina tehdä juuri sitä, mihin milläkin hetkellä osaisin syventyä parhaiten. Olen piirtänyt ja maalannut lapsesta saakka, mutten kouluaikoina ollut kiinnostunut tekniikoiden opettelusta enkä etenkään elävän mallin piirustuksesta, taidehistoriasta, mistään teoreettisesta. Viime vuosien aikana olen kiinnostunut yhä enemmän, ensin selkeämmin visuaalisen maailman, ympäristöjemme kokemisesta, ihmisten eleiden havainnoinnista, erotiikasta, ylipäänsä sosiaalisesta aistimaailmasta, elokuvista, etnografisista filmeistä, antropologisista valokuvien käytöstä. En enää halua piirrellä ainoastaan huvikseni ja päämäärättömästi, haluan luoda muutakin, ja taitoni eivät riitä edes omien suunnitelmieni toteuttamiseen. Haluan myös jatkaa näkemisen ja havaitsemisen tarkkailua ja pohdintaa, "oppia näkemään", kuten jotkut sanovat, vaikka ainakaan tässä vaiheessa en tiedä, voiko tuon tavoitteen jossain vaiheessa väittää saavuttaneensa. Muutama kuukausi sitten koin heräämisen valokuvauksen suhteen, mutta nyt minulle valokuvausta luontevamman maalauksen suhteen. Vaikuttavimmat teokset näyttelyissä viime kuukausien aikana ovat tosin olleet valokuvia.

2. Koen oloni vieraaksi kotikaupungissani. Tämä ei ole arvostelua tai valitusta, vaan havainto. Kuljen ympäriinsä ihmetellen.