Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivamustekynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivamustekynä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Psykedeelistä matkapiirtelyä









Ensimmäiset kolme aukeamaa piirsin viikko sitten junassa matkalla Pohjois-Karjalaan. Viimeinen on helmikuun alkupuolelta, piirtelin Lontoon Stanstedissä odotellessani nälkäisenä ja väsyneenä lentoani.

torstai 23. elokuuta 2007

Ennen etsimistä, ennen varmuutta perille löytämisestä



katsomme peiliin.

sinä vasemmalla puolellani
näyt peilissä
minun puolellani peiliin katsova
ei näy
kerrot ystävästäsi
sanon etten yllättynyt hiuksistasi



kultasiskoni, seurataan juoksevia tarhaan
lumessa tavaroita
mihin niitä käytetään
vastuussa silti
kerään toppapuvun sisään


runotorstain haasteena uni

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Poimuin, kirjailuin, kuvioin - raajat tarpeettomia

Tässä satuprinsessoja tönköissä asuissa, joiden tyyppisiä olisi ihana löytää jostain.
piirrossivu 30.7.07

maanantai 13. elokuuta 2007

Muuntuvilla kartoilla


te jotka kuljette vesireittejä, nukkukaa hyvin
herätkää iloisina

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Maa

josta kasvan
jossa elän

Nakuilua

Jatkan tänään toisella vanhalla kuvalla (13.7.07). Viime viikkoina, kuukausina ja ehkä vuosina olen enimmäkseen piirtänyt näiden tyyppisiä ornamentoituja eläinihmismäisiä otuksia runsain kukkamäärin.

Tarpeetontakin kömpelyyttä on toki välillä, mutta tällaisen piirrostyylin koen kuitenkin hallitsevani. Sen sijaan monia muita tekniikoita haluaisin kehittää.


Auringonpaistetta tänään, vihdoin.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

Seitsemäntenä päivänä seitsemättä kuuta vuonna kaksituhattaseitsemän


Yllä on sivu niinsanotusta luonnoskirjastani. Jokin muu nimitys olisi parempi, sillä en juuri piirrä mitään tulevaa teosta varten vaan siksi, että nautin piirtämisestä.